Mediaparoni älykaupungissa Rohkeasti innovoiden pienin askelin kohti kestävää tulevaisuutta missä älykaupunki ja älykäs media ovat osa globaalia ekosysteemiä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Asuinkustannukset

Alle 45 -vuotiaan yksinasuvan eläminen Suomessa maksaa tälle noin 580 euroa

Ilman asumista ja matkakuluja. Tähän summaan päädyttiin vuonna 2018. Kuluttajatutkimuskeskus selvitti elämosen viite budjetin. Kyse on minimostä. Samanikäisen asumiskuluiksi laskettiin 517 euroa. Ruuan hinta laski toissavuonna, varsinkin S -ryhmän halpuutuskamppanja joka Yken uutisen mukaan laski elämisen kuluja suomessa. Ken tietää. Kaksilapsisen ydinperheen kuluiksi laskettiin 1409 euroa, teini-ikäisten lasten kanssa päästään jo lähelle 2000 kuussa. Vuokraa heillä menee tavallosestai 856 euroa. Kerroin sen näin vertailuksi. Kenellä on oikeus ihmisarvooseen elämään suomessa?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä