Mediaparoni älykaupungissa Rohkeasti innovoiden pienin askelin kohti kestävää tulevaisuutta missä älykaupunki ja älykäs media ovat osa globaalia ekosysteemiä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Uskollisuus

Jumalan sana ja avioliitto

Jumala loi Adamin kumppaniksi Eevan. Adam huudahtaa, että se on liha minun lihastani ja luu minun luistani. Jeesus sanoo, että mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen eroittako. Jumala loi miehen ja vaimon omaksi kuvakseen.

Syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva muuttui ja ihmisen rakkaus Jumalaan katkesi ja synti eroittaa ihmisen toisesta ihmisestä. Luodut ihmiset syyttelivät lankeemuksesta toisiaan.

Onko miehen uskottomuus hyväksyttävämpää kuin naisen?

Kumppanin pettämisen ilmitultua, parisuhde kriisiytyy. Useimmiten paljastuminen  petetyksi tulleelle on järkytys, erityisesti, jos ennakoivia viestejä ei ole osannut tunnistaa. Sanonta 'puun takaa' -tulemisesta mietityttää. No, jokainen kohtaa ongelmansa tavallaan.

Isäni, sodankäynyt mies!

Savutuvan seinät kuulivat isäni parkaisun syyskuun alussa, vuonna 1914, jolloin ensimmäinen maailmansota oli alkanut samaisen vuoden heinäkuussa. Pienessä maalaiskylässä, perheensä 13. lapsena syntynyt lapsi sai äitinsä ehtymättömän huomion, mutta isänsä voimat kuluivat suuren perheen elättämisessä. Olen kuullut, miten ukkini talvisin, jäiden halki kiitäen, vei hevoskyydillä voita Warkauden kauppatorille myytäväksi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä